Kesä on edelleen ehdottomasti suosituin ajankohta häille. Kesähäissä onkin monia hyviä puolia. Kesällä monet meren- ja järvenrantapaikat ovat kauniita, ulkona oleskelu on helppoa, hääparilla kuten myös vierailla on yleensä kesälomaa, joten häiden järjestämiselle löytyy aikaa. Myös häämatkalle on helppo lähteä.
Kesähäiden haittapuolena on se, että häät voivat keskeyttää vieraittesi kesäloman. Moni haluaisi viettää työputken jälkeen rauhallista kesälomaa mökillä perheen kanssa. Joku vieraista on ehkä suunnitellut pitkää automatkaa Keski-Eurooppaan tai neljän viikon löhöilyä Thaimaassa. Suunnitelmat voi muuttua, mikäli vieraat kuulevat tulevista kesähäistä. Ja tietysti myös hääparilla itsellään jää aikaa tehdä jotain muuta kuin järjestellä häitään, mikäli häitä ei vietetä keskellä kesää. Heinähäät tarkoittavat lisäksi sitä, että myös polttarit tulisi järjestää kesällä. Mikäli ystäväpariskunnallasi on siis muutamat häät + polttarit kesällä, menee siihen yhtäkkiä neljä kesäviikonloppua. Ja kuinka monta kesäviikonloppua Suomen kesässä yhteensä olikaan?
Syksy, kuten myös talvi, voi olla hyvin tunnelmallinen aika häille. Keväällä taas pahimman pimeyden jäätyä taakse ihmiset ovat iloisia
Mikäli hyvä ystäväpariskunta antaa hääparille lahjan, minkä arvoinen lahjan tulisi keskimäärin olla?
Jos muutat työpäiviksi kaiken ajan, jonka olet käyttänyt tai tulet käyttämään häiden suunnitteluun ja valmisteluun, kuinka pitkä aika siitä tulisi?
Jos kaksi työssäkäyvää ja hyvin toimeentulevaa noin 30 -vuotiasta menevät naimisiin, niin kuuluuko vanhempien maksaa heidän hääjuhlansa?
Kirkossa suoritetun vihkiseremonian sopiva kokonaispituus on (sekä vieraiden että hääparin kannalta)
Kuuluuko sulhasen pitää puhe morsiamelle, morsiamen vanhemmille tai omille vanhemmille hääjuhlan yhteydessä?
Kysymys jo häät (tai monetkin) pitäneille: jos menisit naimisiin nyt uudestaan, kuinka paljon muuttaisit hääpäiväsi sisältöä?
torstai, 28. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti