Ellette erikseen esitä toivomusta, että ette laisinkaan halua häälahjoja, on suotavaa, että teillä on lahjalista. Lahjalista ei ole pelkästään hääparia varten, vaan myös häävieraita. varten. Vierailla on helppoa poimia toivomuksistanne jokin lahja listalta sen sijaan, että vieraat ensin pähkäilevät päänsä rikki siitä, mitä he ostaisivat ja loppujen lopulta päätyvät hääparin kannalta johonkin täysin turhaan, vaikkapa kolmanteen silitysrautaan tai Aalto-vaasiin, joita vihaatte.
Entä onko rahan toivominen häälahjaksi tyhmää? Kyllä, ellei hääpari ole esim. 18-20-vuotiaita ja juuri kotinsa perustaneita. Rahan toivomista häälahjana on myös aivan turha naamioida esim. ”häämatkarahaksi”, lahjakortiksi tai vastaavaksi. Raha on aina rahaa.
Mikäli hyvä ystäväpariskunta antaa hääparille lahjan, minkä arvoinen lahjan tulisi keskimäärin olla?
Jos muutat työpäiviksi kaiken ajan, jonka olet käyttänyt tai tulet käyttämään häiden suunnitteluun ja valmisteluun, kuinka pitkä aika siitä tulisi?
Jos kaksi työssäkäyvää ja hyvin toimeentulevaa noin 30 -vuotiasta menevät naimisiin, niin kuuluuko vanhempien maksaa heidän hääjuhlansa?
Kirkossa suoritetun vihkiseremonian sopiva kokonaispituus on (sekä vieraiden että hääparin kannalta)
Kuuluuko sulhasen pitää puhe morsiamelle, morsiamen vanhemmille tai omille vanhemmille hääjuhlan yhteydessä?
Kysymys jo häät (tai monetkin) pitäneille: jos menisit naimisiin nyt uudestaan, kuinka paljon muuttaisit hääpäiväsi sisältöä?
torstai, 28. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti