On ymmärrettävää, että häistä halutaan tehdä itsensä näköiset. Varmasti myös moni häävieraista toivoo tätä ja odottaa jokaisen hääjuhlan olevan hieman erilainen. Vältä kuitenkin sellaisia ylilyöntejä, jotka johtavat tilanteessa, jossa vieraasi eivät viihdy tai tunne oloaan mukavaksi. Kaikki vieraasi eivät välttämättä pidä juuri sinun lempiruuastasi, johon ihastuit Nepalissa.
Kaikki häävieraiden joukossa olevat miehet eivät välttämättä halua osallistua leikissä runon laatimiseen, vaikka kuinka sitä toivoisit. Turvallisinta – ja samalla ehkäpä myös tylsintä – on valita kultainen keskitie.
Muista kuitenkin, että tätä keskitietä voit maustaa oman tyylisi mukaisesti.
Mikäli hyvä ystäväpariskunta antaa hääparille lahjan, minkä arvoinen lahjan tulisi keskimäärin olla?
Jos muutat työpäiviksi kaiken ajan, jonka olet käyttänyt tai tulet käyttämään häiden suunnitteluun ja valmisteluun, kuinka pitkä aika siitä tulisi?
Jos kaksi työssäkäyvää ja hyvin toimeentulevaa noin 30 -vuotiasta menevät naimisiin, niin kuuluuko vanhempien maksaa heidän hääjuhlansa?
Kirkossa suoritetun vihkiseremonian sopiva kokonaispituus on (sekä vieraiden että hääparin kannalta)
Kuuluuko sulhasen pitää puhe morsiamelle, morsiamen vanhemmille tai omille vanhemmille hääjuhlan yhteydessä?
Kysymys jo häät (tai monetkin) pitäneille: jos menisit naimisiin nyt uudestaan, kuinka paljon muuttaisit hääpäiväsi sisältöä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti